Lähtö ja saapuminen

Perjantaina 1.3.2013 alkoi seikkailumme. Kuten aina, tein viimetipassa kaikki tärkeät asiat ennen lähtöä. Vein yliopistoon matkaraha-anomukseni, pakkasin viimeiset kamppeet ja kävin kaikki tavarat neuroottisesti läpi, ettei vaan olisi unohtunut mikään. Sitten löhöilin S:n ja koirani kanssa olohuoneessa, kunnes Katja soitti ja piti lähteä laukkujen kanssa alas.

Minulla oli porukan pienin laukku. Lisäksi minulla on toinen laukku, jossa on huono vetoketju. Ja koululaukku, jolla on huono läppä. *hehe* Tai siis, se laukun läppä ei mene vaan kiinni. Eli noissa kahdessa laukussa on se vaara, että tavaraa saattaa tipahtaa karkuun. Että näin.

Eniten minua jännitti junamatka. Olin viimeksi matkustanut junassa Venäjään/Valkovenäjään ihan pienenä natiaisena, mutta muistikuvat palautuivat hiljalleen, kun olin törmännyt hienoihin yksityiskohtiin, kuten junateelaseihin ja punkkaportaisiin.

Junassa tutustuimme muihin Tveriin lähtijöihin. Joimme kaljaa ja kerroimme taustoistamme. Pian olimmekin Venäjän rajalla, ja vaikka sanotaan, että ei saa nauraa, kun tullitarkastajat käyvät kumihanskoineen asioimassa hyteillä, niin minulla ja Katjalla ei pokka pitänyt. Onneksi se ei haitannut hirveesti, luultavasti tullitarkastajia väsytti, eikä he jaksaneet huomioida tuollaista pikkujuttua... Ainakin toivon niin :D

Rajanylityksen jälkeen meitä tyttöjä väsytti niin paljon, että menimme nukkumaan. Osa meistä ei nukkunut kauhean hyvin, itsekin pyörin sängyllä jonkin aikaa, ennenkuin heräsin siihen, että joku puhui vihaisesti venäjää. Puolen tunnin päästä piti kerätä tavarat ja olla valmiina. Juna pysähtyi ja meitä vastassa oli joku mies, joka kovalla kiireellä "ohjasi" meidät pois rautatieasemalta autokuljetuksen luokse. Meidän porukan lisäksi oli muutama muukin ja kaaos oli alkanut. Osa eksyi matkalta... portaita on mieletön määrä ja tappelu laukkujen kanssa oli väistämätön. Kaiken aikaa tämä "oppaamme" oli hyvin kiireinen eikä meinannut ymmärtää sitä, miksi hidastelimme. Vihdoin kun pääsimme autoihin, niin hämmennystä aiheuttivat majapaikat. Kuka asui missäkin, oho väärä paperi... Sinä jäät autoon, eiku sinä... Mikä tämä on? Kaikki tämä kuulosti lupaavalta! Ну, бывает... Saimme avaimet kämppiimme ja herrajumala meidän solu on ISO! Ja hyväkuntoinen!

Nyt pienten voimapäikkäreiden jälkeen menemme tutustumaan tähän Helsingin kokoiseen "pikkukylään".

Paula linkitti minulle tällaisen hienon laiskiaisen! "Live slow, die whenever"
Taidan ottaa sellaisen tatuoinnin! xD